Valtuustoaloite

 

Ennen vuoden 2006 talousarvion käsittelyä kaupungin virkamiehet väittivät, että opetustoimen määrärahat riittävät turvaamaan opetuksen entisessä laajuudessa. Nyt on käynyt ilmi, että lukuvuodelle 2005-2006 hyväksytty tuntikehys johtaa ensi vuonna noin 265 000 euron ylitykseen.

 

Jos ylitystä ei myönnetä, opetuslautakunta aikoo muun muassa lopettaa Sääksin leirikeskuksen toiminnan ja supistaa peruskoulun tuntikehystä. Puolet tuntikehyksen vähentämisestä toteutettaisiin erityisopetusta vähentämällä ja puolet suurentamalla yleisopetuksen ryhmäkokoja.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vuodelle 2006 myönnetään perusopetukseen 265 000 euron  lisämääräraha.

 

 

Hyvinkäällä 19.12.2006