Valtuustokysely



Kaupunginhallitus on 27.2.2023 päättänyt, että Hangonsillan alueen monitoimihallin valmistelua jatketaan Sepos Oy:n kanssa ja Sepos Oy:lle annetaan yksinoikeus hankkeen edistämiseen 31.8.2023 saakka. Samalla kaupunki sitoutui hankkimaan luonnosvaiheen arkkitehtisuunnittelua julkisten hankintojen hankintarajan puitteissa.

Milloin monitoimihallihanke tuodaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi? Miksi kaupunginvaltuustoa ei ole edes informoitu hankkeen käänteistä?

Aiemmin esillä ovat olleet myös vaihtoehdot kaupungin oma halli sekä Rentto Oy:n halli. Miksi on päädytty Sepos Oy:n halliin? Minkälaiset ovat eri vaihtoehtojen kustannukset kaupungin kannalta?



Hyvinkäällä 27.3.2023

Olli Savela



Kaupunginjohtaja vastasi kyselyyn 24.4. Hänen mukaansa halliasia tulee valtuuston päätettäväksi viimeistään kesäkuussa. Eri vaihtoehtoja esitellään valtuustolle jo aiemmin. Kyselyni täytti siten tehtävänsä.

Myös kaupungin oman hallin tulee olla aito vaihtoehto. Sepos Oy:llä on ollut vastaavia hallihankkeita eri puolilla Suomea, mutta ilmeisesti mikään niistä ei ole vielä rakenteilla.