Aamuposti 4.2.2012
Valtuutetun puheenvuoro

 

 

Kuntaliitokset keskittävät palveluita

 

Kataisen hallitus on ottanut yhdeksi päätehtäväkseen vähentää kuntien määrää Suomessa rajusti.

 

Uusi kuntajako perustuisi lähinnä työssäkäyntialueisiin, mikä on outoa, koska niillä on hyvin vähän tekemistä kunnallisten palvelujen kanssa. Eniten kuntien palveluita käyttävät lapset, nuoret, eläkeläiset, työttömät jne. Vähiten niitä käyttävät työssäkäyvät, joilla on oma työterveyshuoltokin.

 

Väitetään, ettei pakkoliitoksia tule, vaikka niistä on jo esimerkki: Sipoon ryöstö. Valtionosuuksia muuttamalla voidaan myös luoda tilanne, jossa kunnat käytännössä pakotetaan liitoksiin.

 

Sanotaan, että kuntaliitoksilla turvataan kuntien palvelut. Asia on täsmälleen päinvastoin. Kuntaliitoksilla pyritään palvelujen karsimiseen ja keskittämiseen. Isoissa kunnissa palvelut karkaavat keskuksiin ja asiointimatkat pitenevät. Samaan tulokseen johtaisivat myös sosiaali- ja terveyspalvelupiirit, joita on väläytetty kuntaliitosten vaihtoehtona.

 

 

Kauppalehden toimittaja sanoo asian suoraan (11.1.2012)): ”Syrjäseuduilla on puolestaan valkenemassa se, että kuntauudistus on rationalisointihanke. Ensin pannaan köyhiä kuntia yhteen. Sitten onkin aika keskittää koulu- ja terveysverkkoa. Muutoinhan hankkeesta ei saada minkäänlaisia tehoetuja irti. Harva poliitikko uskaltaa sanoa tätä kunnallisvaalien alla suoraan julki.”

 

Kuntaliitosten ongelma on myös demokratian kaventuminen ja päätöksenteon karkaaminen kauas. Mitä suurempi kunta, sitä etäisempiä päättäjät ovat kuntalaisille. Kuntaliitoksissa luottamushenkilöiden määrä vähenee selvästi ja entistä harvempi kuntalainen voi osallistua päätöksentekoon.

 

Tutkimustulokset eivät tue kuntaliitoksia. Tähän asti toteutetut kuntaliitokset eivät ole tuoneet säästöjä. Päinvastoin, ne ovat lisänneet menoja. Tämä on todettu esimerkiksi Antti Moision ja Roope Uusitalon tutkimuksessa ”Kuntien yhdistymisten vaikutus kuntien menoihin” (2003).

 

Kunnallistaloudessa ei ole olemassa mitään ”suuruuden ekonomiaa”. Heikki A. Loikkanen ja Ilkka Susiluoto totesivat tutkimuksessaan ”Paljonko verorahoilla saa” (2005), että ”kunnan väkiluku oli käänteisessä yhteydessä kustannustehokkuuslukuihin”. Eräänlainen optimi oli noin 10 000 asukkaan kunta.

 

 

Hyvinkään, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen yhdistäminen johtaisi hyvin keinotekoiseen kuntaan. Ongelmaksi jäisi kahden vahvan keskuksen väistämätön keskinäinen kilpailu.

 

Jos Hyvinkää taas yhdistettäisiin Keski-Uuteenmaahan, se olisi auttamatta uuden kunnan pohjoista periferiaa, syrjäseutua. Verotoimisto Hyvinkäältä on jo lähtenyt Järvenpäähän.

 

Hyvinkään kaupunginvaltuusto totesi vuonna 2006 yksimielisesti: ”Hyvinkään kaupunki kehittää ja jatkaa palvelujen kehittämistä nykyisten kuntarajojen puitteissa.” Tästä on hyvä pitää edelleen kiinni.

 

Kaikissa tapauksissa mahdolliset kuntaliitokset pitää alistaa kansanäänestykseen. Valitettavasti se ei nykyisen lain mukaan voi olla sitova. Ainakin Korpilahdella, Ylistarossa (korjaus: tarkoitin Nurmoa), Joutsenossa ja viimeksi Siuntiossa kuntalaisten selvä enemmistö vastusti kuntaliitosta ja siitä huolimatta valtuutetut kävelivät heidän ylitseen. Tällaisista päätöksistä on kansan valta kaukana.

 

 

Kannatan kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynäsen ehdotusta (Aikalainen 20/2011), että Suomeen olisi luotava eurooppalaismallinen aluehallinto, joka perustuisi seutukuntiin tai maakuntiin.

 

Aluehallinnolle siirrettäisiin ainakin sairaalat ja ammattikorkeakoulut sekä palo- ja pelastustoimi. Myös valtion avit ja elyt olisi luontevaa siirtää aluehallinnolle. Aluehallinnon päättävät elimet on valittava suoralla kansanvaalilla kuten eduskunta ja kunnanvaltuustot.

 

Joskus väitetään, että tällainen kolmas hallintoporras lisäisi byrokratiaa. Niin ei ole, koska näitä tehtäviä varten on jo omat toimielimet. Ja vaalithan eivät ole byrokratiaa – ne ovat demokratiaa.

 

 

Olli Savela

Kirjoittaja on Hyvinkään kaupunginvaltuutettu (vas)