Hyvinkään kaupunki suunnittelee keskustassa Kirvesmiehenkadulla yli 40 vuotta toimineen päiväkodin lakkauttamista.
Aiemmin puhuttiin päiväkodin yksityistämisestä. Nyt retoriikka on muuttunut lakkauttamiseksi, mutta yhtä kaikki kysymys on yksityistämisestä. Erittäin todennäköisesti päiväkoti myytäisiin pääomasijoittajien omistamalle yksityiselle päiväkotiyhtiölle.
Ilmeisesti päiväkoti sijaitsee ”liian hyvässä paikassa”. Lähiseudulla asuu paljon lapsiperheitä, joiden matka päiväkotiin, esimerkiksi Kenttäkadulle, pidentyisi oleellisesti.
Hanketta on perusteltu peruskorjausinvestoinnin välttämisellä. Tämä on outoa, koska juuri nyt kuntien kannattaisi investoida, kun lainaa saa miltei nollakorolla.
Kaupungille ja lasten vanhemmille kunnallinen päiväkoti ei myöskään tule sen kalliimmaksi, koska laatuvaatimukset ovat samat niin kunnallisessa kuin yksityisessä päivähoidossa.
Kaupunginvaltuusto voi talousarvion yhteydessä päättää vielä toisin ja säilyttää päiväkodin kunnallisena. Sama koskee päiväkotien lapsiryhmien kokoa, josta lopullinen päätösvalta on valtuustolla.
Olli Savela
kaupunginvaltuutettu (vas)
Hyvinkää