Helsingin Sanomat 31.1.2013
Mielipide

Muuttoliike ei ole peruste kuntaliitoksille

 

Helsingin Sanomissa on pääkirjoitusta (29.1.) myöten väitetty, kuinka keskuskunnat kärsivät, kun hyvätuloiset veronmaksajat muuttavat kehyskuntiin.

Todellisuudessa keskuskunnilla ei ole mitään hätää. Vilkaisu tuoreimpiin verotietoihin kertoo, että kunnallisverotuksessa verotettava tulo asukasta kohti on keskuskunnissa melkein aina suurempi kuin kehyskunnissa.

Esimerkiksi Oulun, Kuopion, Kokkolan, Vaasan, Seinäjoen, Porin, Hämeenlinnan ja Kotkan seuduilla yhdenkään kunnan tulopohja ei ylitä keskuskunnan tuloja vaan jää reilusti sen alle.

Lahden seudulla vain Hollolassa ja Joensuun seudulla Kontiolahdella keskimääräinen tulotaso ylittää niukasti keskuskunnan tulotason. Jyväskylässä Muurame ja Tampereella Pirkkala tekevät samoin.

Helsingin seudullakin vain Espoossa ja Kauniaisissa tulotaso on korkeampi kuin Helsingissä. Muut kunnat ovat hyvin hitaasti kaventaneet Helsingin etumatkaa.

Turku on poikkeus, siellä useassa lähikunnassa asukkaiden tulotaso on korkeampi kuin keskuskunnassa.

Muuttoliikkeen käyttäminen perusteluna kaupunkiseutujen kuntaliitoksille ontuu pahasti.

 

Olli Savela

yliaktuaari

Hyvinkää