Muutosesitykset Keusoten vuoden 2025 talousarvion ja -suunnitelman kehykseen:
”1) Luovutaan vuodelle 2025 esitetyistä lisäsäästötoimista (25,6 miljoonaa euroa) ja
2) Talousarvion ja taloussuunnitelman sitovuustasoa aluevaltuustoon nähden tarkennetaan siten, että oma palvelutuotanto jaetaan neljään osaan:
1) hyvinvointialueen johto sekä strateginen kehittäminen ja tukipalvelut -kokonaisuus, 2) ikäihmisten ja vammaisten palvelualue, 3) aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualue ja 4) terveyspalvelujen ja sairaanhoidon palvelualue.”
Esitystäni ei kukaan kannattanut eikä kukaan muu käyttänyt myöskään puheenvuoroa. Jätin sitten seuraavan eriävän mielipiteen:
”Tuottavuusohjelmassa on jo päätetty vuodelle 2025 kohdistuvista noin 20 miljoonan euron säästötoimista. Niiden seurauksena oman palvelutuotannon menot ovat ensi vuonna 3,7 prosenttia pienemmät kuin niiden ennustetaan olevan tänä vuonna. Samaan aikaan pelkästään palkkakulujen arvioidaan nousevan noin 4 prosenttia.
Nyt esitetyt uudet lisäsäästötoimet tarkoittaisivat vielä runsaan 25 miljoonan euron menoleikkausta. Niiden jälkeen oman palvelutuotannon menot olisivat ensi vuonna 8,4 prosenttia pienemmät kuin niiden ennustetaan olevan tänä vuonna.
Näin suuret menoleikkaukset ovat ristiriidassa kansalaisten perusoikeuksien kanssa. Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Esityksen perusteluissakin lisäsäästöistä todetaan, että ”käytännössä tämä ei ole realistinen tavoite ja tällaisten säästöjen toteuttaminen täysimääräisinä vaarantaisi jo riittävien ja välttämättömien peruspalvelujen tuottamisen alueen asukkaille.”