Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Hallintosääntöön esitetään nyt muutoksia, jotka eivät ole kovin isoja. Jatkossa hallintosääntö kaipaisi isompia muutoksia.
Esimerkiksi aluevaltuuston päätösvaltaan ei ole tulossa mitään muutoksia, vaikka oleellista olisi kasvattaa valtuuston päätösvaltaa. Se on ainoa kansan valitsema toimielin, mutta sen päätösvalta on monessa kohdassa näennäistä. Valtuusto voi esimerkiksi päättää osakkeiden ja kiinteän omaisuuden kaupoista ja irtaimen omaisuuden myynnistä, kun omaisuuden arvo ylittää 30 tai 50 miljoonaa euroa. Tuskin yhtään tällaista kauppaa tulee eteen. Rajan voisi hyvin alentaa vaikka miljoonaan euroon.
Myös johtajien viroista ja valinnoista päättäminen voisi kuulua valtuuston valtaan nykyistä laajemmin. Toki valtuusto voi lisätä omaa päätösvaltaansa itsekin ilman hallintosäännön muutoksia esimerkiksi silloin, kun päätetään talousarvion sitovuustasoista. Nyt ne ovat aivan liian karkeat.
Päätösvaltaa tulee myös siirtää johtavilta viranhaltijoilta luottamuselimille. Jo kolme vuotta sitten äänestimme viranhaltijoiden päätösvallan rajoista koskien sopimuksia, sitoumuksia ja hankintoja. Nyt se ulottuu 6 miljoonaan euroon asti. Esitimme tuolloin 2 miljoonan euron ylärajaa, mutta hävisimme äänestyksessä. Asia on edelleen ajankohtainen.
Kun hallituksessa käsiteltiin hallintosääntöä, tein kolme muutosesitystä, joita eivät muut ryhmät kannattaneet. En nyt esitä niitä uudelleen, mutta kerron niiden taustoista.
Esitin, että konsernijaoston tehtävistä poistetaan kohdat, jotka koskevat toimitilojen uusia vuokrasopimuksia sekä toimitiloihin ja tietohallintoon liittyviä hankintoja, sopimuksia ja sitoumuksia. Esitin, että näissä kohdissa päätösvalta olisi säilynyt aluehallituksella.
Tässähän kysymys oli päätösvallan siirtämisestä 13 jäsenen hallitukselta 7 jäsenen konsernijaostolle. Tätä perusteltiin hallituksen työtaakan keventämisellä, mutta oikeasti kyse on päätösvallan viemisestä entistä suppeampaan porukkaan.
Toiseksi esitin, että toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten arvo laskettaisiin 20 vuoden vuokran perusteella eikä 4 vuoden vuokran perusteella. Tämä rajoittaisi viranhaltijoiden mahdollisuutta irtisanoa vuokrasopimuksia.
Nythän esimerkiksi viranhaltijan päätöksellä Ridasjärven päihdehoitoyksikön vuokrasopimusta päätettiin olla jatkamatta tämän vuoden jälkeen. Näin isosta asiasta päättäminen kyllä kuuluisi muutoinkin aluevaltuustolle, koska Ridasjärven yksikkö mainitaan palveluverkkosuunnitelmassa.
Kolmanneksi esitin, että yli 6 miljoonan euron hankintojen kilpailutusten tarjouspyynnöistä päättäisi aluehallitus eivätkä viranhaltijat. Nythän kilpailutusten osalta luottamuselinten päätösvalta on täysin näennäistä. Ne voivat vain hyväksyä tarjoukset kilpailutuksen sääntöjen mukaan.
Ratkaisevaa onkin, millaisia ehtoja viranhaltijat tarjouspyynnöissä määrittelevät. Esimerkiksi rintasyöpäseulonnan kilpailutuksessa edellytettiin tarjoajilta vain yhtä toimipistettä Keusoten alueella, mikä vähentää seulontaan hakeutumista. Luottamuselin olisi saattanut päättää toisin.