Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Aluehallitus hyväksyi tasan kuukausi sitten tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivityksen, jossa tähdätään siihen, että alijäämät olisi katettu vuoden 2028 loppuun mennessä entisen tavoitteen, vuoden 2027 sijasta. Esitin tuolloin, että ohjelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi lähtökohtana alijäämien kattaminen 2030-luvun alkupuolella. En saanut muilta ryhmiltä tukea tälle.
Nyt, vain kuukautta myöhemmin tavoite on siirretty taas yhdellä vuodella eteenpäin. Hyvä niin, mutta toivottavasti seuraavaksi siirrämme tavoitteen sinne 30-luvulle. Yhdellä vuodella siirtäminen ei valitettavasti muuta tätä 66 miljoonan euron säästöohjelmaa.
Liian kireän aikataulun vuoksi joudutaan henkilöstöä vähentämään ja irtisanomaan runsaasti ja myös lomauttamaan useiksi viikoiksi tulevina vuosina. Henkilöstön laajat lomautukset vuosina 2026, 2027 ja 2028 saavat toiminnan sekaisin pitkäksi aikaa, koska aina jokin osa työntekijöistä on lomautettuna. Lomautukset heikentävät merkittävästi myös Keusoten vetovoimaa työpaikkana.
Tämä kaikki tarkoittaa aikamoista palvelujen huonontamista. Isona riskinä on, ettemme pysty tuottamaan lakisääteisiä palveluita ja rikomme kansalaisten perusoikeuksia. Oikeuskanslerikin totesi äskettäin, että lakisääteisten palvelujen turvaaminen menee alijäämien kattamisen edelle. Myös monet ei-lakisääteiset palvelut ovat tosi tärkeitä.
On myös välttämätöntä hakea valtiolta lisärahoitusta. Vantaa-Kerava ei sitä saanut. Etelä-Pohjanmaa ja Etelä-Karjala ovat jo päättäneet hakea lisärahaa, Pohjois-Karjala päätti asiasta tiistaina. Satakunnassa aluevaltuusto on palauttanut uuteen valmisteluun aluehallituksen esityksen, ettei lisärahaa haettaisi. Ja moni muukin alue harkitsee lisärahan hakemista.
Toivottavasti Orpon hallitus näkee hyvinvointialueiden tilanteen ja myöntää lisärahoituksen. Ilman sitä olemme pulassa.