Aamuposti 27.2.2010

 

Suomi elvyttää tehottomasti

 

Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski kehuu (AP 19.2.), kuinka paljon Suomen hallitus on elvyttänyt. Valitettavasti elvytys on kohdistettu väärin, hyvätuloisia suosiviin tuloverohelpotuksiin. Ne ovat tutkitusti melko tehoton elvytyskeino.

 

Päinvastoin kuin Nummikoski väittää, hallitus ei ole harjoittanut menoelvytystä lainkaan vaan pyrkinyt karsimaan julkisia menoja. Nummikosken mainostama korjausrakentamisen tukeminen on vähäistä eikä rakentaminen kokonaisuutena ole kääntynyt kasvuun.

 

Sen sijaan valtion virastojen toimintamenoja ja työpaikkoja on vähennetty. Kunnille annettu lisäraha oli niin vähäinen, että kuntia uhkasi tänä vuonna 1,5 miljardin euron rahoitusvaje. Sen supistamiseksi kunnat ovat kokoomuksen johdolla vähentäneet palveluitaan ja karsineet työpaikkojaan, valitettavasti. Useampi kuin joka toinen kunta korotti tälle vuodelle kunnallisveroa, joka on epäsolidaarinen tasavero.

 

Kuntien rahoitus ei saa olla mikään toissijainen asia, mihin valtio panostaa, jos rahkeissa on varaa. Suomessa kunnat tuottavat hyvinvointipalvelut, valtio ei tuota enää edes korkeakoulutusta.

 

Hallitus on veroratkaisuilla suosinut pääomatulojen saajia, esimerkkinä puunmyyntitulojen verohelpotukset. Muidenkin pääomatulojen veroalea on jatkettu. Kansaneläkelaitoksen rahoitus on vaarannettu poistamalla työnantajien kela-maksu. Näillä ja monilla muilla toimilla hallitus on itse rapauttanut verotulopohjaa ja syventänyt julkisen talouden vajetta.

 

Joidenkin etuuksien korottaminen ei ole auttanut kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, koska toimeentulotuen jälkeenjääneisyyteen ei ole puututtu. Korotettu etuus vähentää vastaavasti toimeentulotukea, jonka hakijoiden määrä on kasvanut.

 

Olli Savela

kaupunginvaltuutettu

Hyvinkää