Tiedonantaja 25.8.2017


Suomen järjettömät asekaupat



Toimittaja Pentti Sainio kuuluu maamme harvalukuisten tutkivien journalistien joukkoon. Hänen uusin kirjansa käsittelee Suomen armeijan asehankintoja – eikä suotta.


Sainio aloittaa kritiikkinsä jo 1920- ja 1930-luvuilta, jolloin rahat hukattiin kalliisiin panssarilaivoihin, Väinämöiseen ja Ilmariseen. Jatkosodassa Ilmarinen vajosi syvyyksiin törmättyään merimiinaan Utön edustalla ja vei mukanaan 271 miestä.


Sainion mukaan varustelurahat olisi pitänyt käyttää tykistön vahvistamiseen. Tykistön ja maasta tapahtuvan ilmatorjunnan merkitystä Sainio painottaa läpi kirjan.


Turhat Hornetit


Sainio käy yksityiskohtaisesti läpi Hornet-hävittäjien lobbausta 1980- ja 1990-luvun vaihteessa. Hankinnan taustapiruiksi hän nimeää Finnairin entisen pääjohtajan Gunnar Korhosen ja puolustusministeriön kansliapäällikön Aimo Pajusen.


”Vaikka Hornet-kaupan toteutus on mennyt Esko Ahon hallituksen nimiin, Hornetin valinta tehtiin jo Harri Holkerin hallituksen aikana”, kirjoittaa Sainio.


Tilausvaltuuden hinnaksi kerrottiin aluksi 9,5 miljardia markkaa eli noin 1,6 miljardia euroa. Lopullinen hinta selviää vuonna 2030, jolloin Hornetit poistuvat ilmavoimien käytöstä. Sainio viittaa arvioihin, joiden mukaan koko elinkaarikustannus olisi noin 15 miljardia euroa 35 vuodessa.


Mikä on ollut Hornetien sotilaallinen merkitys? Rauhan aikana ne valvovat ilmatilaa, mutta siihen ei montaa konetta tarvita eikä Horneteihin myöhemmin hankittua rynnäkköaseistusta.


Sainio lainaa eversti Ahti Lapin kirjoitusta Ilmatorjunta-lehdessä 3/2015:


”Varsinaisia ilmataisteluja hävittäjä vastaan hävittäjä ei ole käyty vuosikausiin, viimeksi ehkä Falklandin sodassa 1982? … Tällä vuosituhannella käydyissä sotatoimissa (Afganistan, Irak, Georgia, Libya, Ukraina ym.) hävittäjillä on varmuudella ammuttu alas vain yksi kone, ilmatorjunnalla useita kymmeniä.”


Ja edelleen: ”... eihän edes suurvalloissa enää harkita miehitettyjen koneiden käyttöä vihollisen tehokkaan ilmapuolustuksen vaikutuspiirissä. Juuri siitä johtuen on otettu käyttöön risteilyohjukset, tykistöohjukset ja -raketit sekä miehittämättömät koneet.”


Horneteja ei olekaan hankittu ensi sijassa Suomen puolustamiseksi eikä niillä pysty operoimaan ilman Yhdysvaltain tukea.


Sainion mukaan ”Hornetien käyttöön maailmalla on ollut haluja pitkään. On arveltu sen olleen jopa myynnin ehto vuonna 1992, kun Yhdysvallat halusi sitoa Suomen vaikutuspiiriinsä asekaupoilla. Yleensä amerikkalaisten sotilaskoneiden myyntiä on seurannut käyttäjämaan osallistuminen Yhdysvaltain tai Naton operaatioihin.”


Helikoptereille ei mielekästä käyttöä


Sainio kritisoi ankarasti myös kahdenkymmenen NH90-kuljetushelikopterin hankintaa.


”Koptereista saadaan ilman vain alle puolet, eikä lopuille ole mielekästä käyttöä. Naton kutsua silti odotellaan operaatioihin, joihin koptereita ajateltiin alun alkaenkin. … Eräiden laskelmien mukaan rahaa on kulunut jo 1,5 miljardia euroa. Rahan vastineeksi on saatu ontuva kyky kuljettaa helikoptereissa sotatoimialueen selustassa noin 130 erikoisjääkäriä, mutta ei tiedetä, mitä he selustassa tekisivät. Lisäksi on todettu, että kriisiaikana heitä olisi turvallisinta kuljettaa maastoautoilla tai pikkubusseilla, koska helikopterin pystyy ampumaan alas kiväärillä.”


Seuraavaksi F-35?


Entä Hornetien seuraajiksi aiotut ”monitoimihävittäjät”? Vaikka kone-ehdokkaita on vielä useita, Sainio epäilee hankinnan kallistuvan yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-monitoimihävittäjään, joka on vaihtoehdoista selvästi kallein.


Norja on hankkinut niitä 52 kappaletta lähes 8 miljardin euron hinnalla. Hankinnan 30 vuoden elinkaarikustannuksiksi on esitetty noin 21 miljardia euroa. Kanadassa on esitetty vielä paljon korkeampia hinta-arvioita.


Koneiden lukumäärän vähentäminen ei onnistune sekään. ”Jos taas varoja olisi hankkia vain 20 F-35-konetta, niitä olisi käytössä ainoastaan kymmenkunta. Yhdysvallat ei omien tavoitteidensa vuoksi suostune myymään näin pientä määrää.”


Sainio on haastatellut sotahistorian dosentti Markku Salomaata. Hänen mukaansa hävittäjäkauppaa arvioidaan sillä perusteella, ”miten se edistää Yhdysvaltain puolustusta ja vasta toissijaisesti Suomen puolustusta”. Salomaan mukaan Yhdysvallat on myynyt näitä koneita kumppaneilleen ehdolla, ”että kohdemaan sotilaslentokentät ovat myös Yhdysvaltain sotilaskoneiden käytettävissä.”


Sainion kanssa ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä. Hän on tehnyt arvokkaan teon tuodessaan hyvin seikkaperäisesti esiin typerät asekaupat ja myös niiden poliittiset kytkennät Suomen liittämiseksi Natoon.


Pentti Sainio: Armeijan hukatut miljardit: Suomen sotajohdon salaisuudet.

Into Kustannus 2016, 277 sivua.



Olli Savela