Tiedonantaja 10/2020
Ilkka Ronkainen muistelee
Nykyään Armeniassa asuva, entinen konsultti Ilkka Ronkainen (s. 1949) on julkaissut omakustanteena ainakin jo neljä kirjaa elämästään. Hippi ja kommunisti kuvaa nuoruusvuosia Hyvinkäällä ja Turussa, Rautaesiripussa oli reikä taas toimintavuosia Lappeenrannassa.
En juurikaan tunne miestä. Pari kertaa olemme tavanneet kauan sitten, mutta muistelmien toinen ja kolmas osa sisältävät paljon tuttua ja kiinnostavaa ajankuvaa.
Hyvinkäälle Ronkainen muutti Pohjois-Karjalasta ja pääsi Sveitsinrinteen yhteiskouluun, kun kaksi ”parempaa” koulua ei häntä ottanut käytöksen alennuksen takia.
Hippi ja kommunisti kuvaa nuoruuden toilailujen lisäksi muun muassa keskustanuorten paikallisosaston perustamista. Sen hallitukseen istutettiin Ronkaisen neljä veljestä. Parin Hemmon nimeä on hieman muunneltu, mielestäni turhaan.
Turkuun Ronkainen lähti opiskelemaan ja yhteiskunnallinen tietoisuus alkoi herätä. Politiikka veti mukanaan, mutta opiskelutkin tulivat hoidetuiksi. Ronkainen oli perustamassa Turun Marxilaisia Opiskelijoita.
Lappeenrannassa Ronkaisen esikuva oli SKP:n piirisihteeri Lauri Sallinen, jota Ronkainen arvostaa kovasti eikä varmaan syyttä. Ronkainen toimi kaupunginvaltuutettuna ja joutui kommunisteihin kohdistuneen virkakiellon uhriksi.
Kunnallispolitiikan kiemurat vaikuttavat kovin tutuilta, samoja piirteitä oli ympäri maan. Ronkainen ymmärsi nopeasti, että valtuusto oli kumileimasin, mutta piti sitä hyvänä puhujalavana.
Erityispiirre Lappeenrannassa oli Saimaan kanava, joka tarjosi paljon yhteyksiä neuvostoliittolaisiin, siitä myös kirjan nimi. Kanava-alueelle pääsi ilman passia ja viisumia, pelkällä kulkuluvalla. Tätä myös hyödynnettiin.
Ronkaisen elämän kohokohtia olivat muun muassa Isle of Wightin popfestivaalit 1970, Berliinin nuorisofestivaalit 1973, Voiton päivän juhla 1975 ja Ydinaseeton Pohjola Nyt -rauhanfestivaali 1982. Vauhdikkaita vaiheita riittää. Perhe-elämä jää kirjassa vähemmälle.
Vuonna 1982 Ronkainen pettyy SKP:n ylimääräiseen edustajakokoukseen monen muun lailla ja suuntaa kohti uutta elämää. ”SKP:n yhtenäisyys ja kolmas linja oli lyöty maan rakoon.”
Tapahtumat kuvataan kirjoissa mielestäni aika rehellisenoloisesti ilman jälkiviisautta. Tämä on hyvä valinta.
Ronkainen vaikuttaa aikaansaavalta, idearikkaalta, rohkealta ja helposti lähestyttävältä mieheltä, kaikki hyviä ominaisuuksia. Välillä tulee tosin vaikutelma liioittelusta. Mene ja tiedä.
Ronkaisella on erikoinen tapa kuvata vuosikymmenien takaisia keskusteluja sanatarkkoina lainauksina. Sitä ne eivät tietenkään ole, mutta ovat keskustelut hyvinkin voineet noin mennä. Tämä elävöittää tekstiä merkittävästi.
Omakustanteiden ongelma on kustannustoimittajan puuttuminen, mikä näkyy Ronkaisenkin kirjoissa, mutta ei pahasti. Oikolukukin on jäänyt vajaaksi. Itse kirjoitettuihin muistelmiin liittyy tietysti aina sekin ongelma, ettemme tiedä, mitä kaikkea jää kertomatta.
Hipin ja kommunistin jälkikirjoituksessa Ronkainen toteaa: ”Olen aina heikomman puolella. Vastustan edelleen autoritäärisyyttä, riistokapitalismia ja sotaa.” Toisaalta: ”Suomesta on tullut maailman paras.”
Jos ja kun Ronkainen jatkaa muistelmiaan, odotettavissa lienee aivan toisenlaisia elämänvaiheita.
Olisi hienoa, jos muiltakin tovereilta löytyisi intoa muistelmien kirjoittamiseen. Se edellyttää tietysti, että vielä muistaa ja että toiminnalta jää aikaa tällaiseen kirjoitustyöhön.
Olli Savela
Ilkka Ronkainen: Hippi ja kommunisti, 2019, Books on Demand, myös e-kirjana
Ilkka Ronkainen: Rautaesiripussa oli reikä: luokkataistelua rajakaupungissa 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa, 2019, Books on Demand, myös e-kirjana