Peruspalvelut ensin kuntoon

 

Julkaistu Hyvinkään vasemmistoliiton vaalilehdessä 6.10.2004

 

Kaupunkimme johtavat kokoomus- ja demaripoliitikot ovat jatkuvasti vaatineet perusturvaa ja opetusta kiristämään vyötä ja leikkaamaan menoja. Vain tulossa olevat kunnallisvaalit saivat sosialidemokraatit viime hetkellä kääntämään takkinsa ja luopumaan tälle vuodelle kaavailluista kahden prosentin säästöistä ja palvelujen heikentämisestä. Säästölinjaa toteuttavat nyt muutamat johtavat virkamiehet, vaalien jälkeen taas monet valtuutetutkin.

 

Kaupunkimme peruspalvelut eivät ole mitään tuhlareita vaan päinvastoin. Kaikesta säästetään jo, mikä myös näkyy. Terveyskeskuksen päivystyksessä kolmannes potilaista joutuu odottamaan yli kaksi tuntia vastaanotolle pääsyä. Kunnallisessa hammashoidossa pitää jonottaa, jotta pääsee jonoon. Pienistä kunnallisista vuokra-asunnoista on huutava pula. Kirjastossa kirjoja joutuu odottamaan kuukausitolkulla. Toimeentulotuen käsittelyajoista on lääninhallituskin vaatinut selvitystä.

 

Kaupungin rahavaikeuksien takaa löytyy lähinnä kaksi tekijää.

 

Ensinnäkin Suomessa harjoitettu talouspolitiikka on tähdännyt julkisten palveluiden alasajoon ja merkinnyt kuntien tulojen tiukkaa rajoittamista. Viime vuosien hallitukset ovat leikanneet kuntien verotuloja ja valtionosuuksia tuntuvasti. Kuntaliiton mukaan (Kuntalehti 1/2004) näitä leikkauksia on tehty vuoden 1990 jälkeen niin paljon, että kunnat menettävät nyt vuositasolla 4,4 miljardia euroa. Se vastaa noin yhtä kuudesosaa kuntien tuloista. Ei ihme, jos tekee tiukkaa.

 

Toiseksi Hyvinkään kaupungin valtaeliitti on sijoittanut rahaa vääriin tai toisarvoisiin kohteisiin  omien päähänpinttymiensä mukaan.

 

Aseman kauppakeskuksen suunnittelu maksoi kaupungille konsultti- ym. palkkioina 110 000 euroa, mihin ei vielä sisälly esimerkiksi koko sivun propagandailmoitus Aamupostissa. Kaupungin omien suunnittelijoiden palkkakulut olivat vähintään yhtä suuret. Onneksi valtuusto päätti lopettaa hankkeen äänin 32 – 19 ja näin kaupunki säästyi miljoonien eurojen lisäkuluilta.

 

Uuden varikon rakentaminen tulee maksamaan noin seitsemän miljoonaa euroa. Hanke ei ole mitenkään kiireellinen, nykyisellä varikolla pärjättäisiin vielä vuosia. Uusia kerrostaloja voitaisiin rakentaa Hangon ratapihalle. Nykyisen varikon tontinmyyntituloista ei jää mitään käteen, kun maaperä puhdistetaan. Valtuustossa uusi varikko meni läpi äänin 43 – 6. Vasemmistoliiton ehdotus hankkeen myöhentämisestä sai tukea vain Matti Lounasalolta.

 

Kaupungintalon korjaustöitä aiotaan jatkaa lähivuosina peräti kahdella miljoonalla eurolla. Kun talossa vierailee, ei ensimmäisenä tule mieleen remontin tarve. Monet koulut kaipaavat paljon kipeämmin remonttia. Siitä huolimatta hanke hyväksyttiin lähivuosien investointisuunnitelmaan äänin 30 – 20.

 

Myös Sillankorvankadun jatkamista päätettiin kiirehtiä äänin 41 – 8 vieläpä niin, että kaupunki ottaa vastattavakseen myös valtiolle kuuluvat 400 000 euron kustannukset. Tämäkään hanke ei ole mitenkään kiireellinen, lisääpähän vain turhaan Martin läpikulkuliikennettä.

 

Kaupunki aikoo myös tukea lämmitettävän jalkapallokentän rakentamista 1,2 miljoonalla eurolla ja lisäksi taata hankkeen toteuttavan yhtiön lainoja. Niin hieno peli kuin jalkapallo onkin, ei nyt ole oikea hetki kaupungin tukeen, koska samaan aikaan peruspalveluissa on oleellisia puutteita.

 

Olli Savela

 

 

Takaisin etusivulle