Päiväkeskus Olgan toimintaa jatkettava

 

Julkaistu Aamupostissa 9.3.2004

 

Tuija Linna-Pirinen vieritti mielestäni varsin ikävällä tavalla vastuun päiväkeskus Olgan tukemisen lopettamisesta viranhaltijoiden niskaan (AP 3.3.2004). Muodollisesti päätös on tietysti viranhaltijan tekemä, mutta on otettava huomioon, että viranhaltijat joutuvat toimimaan niiden määrärahojen puitteissa, jotka luottamushenkilöt eri tarkoituksiin ovat myöntäneet.

 

Valtuusto on myöntänyt tälle vuodelle vanhusten ja vammaisten huollon tulosalueelle 15 313 000 euroa. Siinä on kasvua viime vuoden alustavaan tilinpäätökseen verrattuna runsaat neljä prosenttia (637 000 euroa). Perusturvalautakunta oli esittänyt 15 492 000 euroa.

 

Jukka Nieminen esitti valtuustossa 15 647 000 euroa, jotta myöskään laitospaikkoja ei tarvitsisi vähentää kuudella paikalla. Esityksemme hävisi äänin 11 – 37, kolme tyhjää. Sen puolesta äänestivät vasemmistoliiton viisi valtuutettua, neljä keskustan kuudesta valtuutetusta sekä Raimo Perälahti ja Janne Jokela. Vastaan äänestivät muun muassa kaikki kokoomuksen ja SDP:n paikalla olleet valtuutetut.

 

Päiväkeskus Olgan toiminnan jatkaminen edellyttää noin 40 000 euron lisärahaa tälle vuodelle. Asia voidaan edelleen hoitaa, jos luottamushenkilöt niin haluavat, mutta se edellyttää tosiaan lisärahaa. Muusta vanhusten tai vammaisten huollosta sitä ei voi tinkiä.

 

Olli Savela

kaupunginvaltuutettu (vas)

Hyvinkää 

 

 

Takaisin etusivulle