Mistä rahat kuntien palveluihin ?

 

Kuntien palveluiden turvaaminen edellyttää vastausta kysymykseen: mistä rahat ?

 

Kuntien ja kuntayhtymien tuloista suunnilleen puolet on erilaisia verotuloja: kunnallisveroa, yhteisöveroa ja kiinteistöveroa. Valtionosuudet ovat enää kuudesosa tuloista. Erilaiset toimintatulot kuten myyntitulot ja maksut tuovat neljäsosan  kuntien ja kuntayhtymien tuloista.

 

Tuloista vain pieni osa on sellaisia, joihin kunnat voivat itse vaikuttaa. Kunta voi itse päättää kunnallisveroprosentista, mutta ei esimerkiksi kunnallisverotuksen vähennyksistä tai muista veroperusteista. Kiinteistöverosta kunta voi päättää vain lain määräämän vaihteluvälin rajoissa. Erilaisissa maksuissa tulee noudattaa kohtuullisesti kustannusvastaavuutta.

 

Valtio päättää kuntien taloudesta

 

Valtio sääntelee entistä tarkemmin kuntien taloutta. Hallitusten linjana on jatkuvasti ollut kuntien tulojen ja menojen rajoittaminen. Tämä on tapahtunut ennen kaikkea leikkaamalla valtionosuuksia ja kaventamalla kuntien verotuloja. Linjaa on perusteltu erityisesti Euroopan talous- ja rahaliiton Emun vaatimuksilla. Todellisuudessa kyseessä on tietoinen pyrkimys julkisten palveluiden alasajoon ja tilan tekemiseen yksityisille yrityksille, sillä julkisen sektorin ylijäämä on Suomessa ollut 2000-luvulla ja ennusteiden mukaan on myös lähivuosina suurempi kuin missään muussa EU-maassa.

 

Kuntien verotulot ja valtionosuudet kääntyivät laskuun 1990-luvun alussa ja vaikka verotulot ovat sittemmin nousseet, ovat kuntien yhteenlasketut verotulot ja valtionosuudet edelleen vuonna 2004 reaalisesti samalla tasolla kuin vuonna 1990.  Samaan aikaan tarve kuntien palveluihin on kasvanut merkittävästi muun muassa väestön ikääntymisen takia.

 

Kuntaliiton mukaan valtion toimenpiteet 1990-luvulla heikensivät kuntien taloutta yhteensä 4,4 miljardia euroa vuositasolla. Tämä tarkoittaa, että ilman Ahon ja Lipposen hallitusten puuttumista kuntien talouteen kuntien tulot olisivat vuonna 2000 olleet 4,4 miljardia euroa suuremmat kuin ne olivat. Se vastaa noin viidesosaa kuntien tuloista.

 

Eniten kuntien tuloja on vähennetty leikkaamalla valtionosuuksia. Toinen tapa vähentää kuntien tuloja on ollut kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen korottaminen, mitä ei ole korvattu kunnille. Kolmanneksi kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta on alennettu. Kun kuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli alun perin noin 45 prosenttia, on osuus enää noin 20 prosenttia. Vain osa alennuksesta on korvattu siten, ettei kunnilta enää peritä takaisin arvonlisäveron palautuksia.

 

Myös 2000-luvun alkuvuodet ovat olleet kunnille tiukkaa aikaa. Valtionosuuksia ei ole korotettu täysimääräisesti niin, että ne vastaisivat kustannusten nousua. Kuntaliitto arvioikin kuntien talouden pysyvän edelleen alijäämäisenä lähivuosina.

 

Kuntien taloudellisen liikkumavaran katoaminen on merkinnyt samalla kunnallisen itsehallinnon romuttumista, koska kunnilla ei ole todellista määräysvaltaa omaan talouteensa.

Taloudellisesti vahvoissakin kunnissa kunta voi itsenäisesti päättää vain noin kymmenesosasta menoistaan.

 

Valtiovalta suunnittelee kuntien itsehallinnon kaventamista edelleen. Harkinnanvaraisia valtionosuuksia ei tulevaisuudessa ehkä jaetakaan niille kunnille, joiden taloudellinen tilanne on vaikein vaan niille, jotka ahkerimmin leikkaavat menoja.

 

Kunnat leikanneet peruspalveluista

 

Kuntien tulopohjan heikentyminen on johtanut siihen, että ne ovat joutuneet leikkaamaan menojaan. Vuonna 1995 kuntien menot olivat 20,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2001 tuo suhde oli laskenut 18,6 prosenttiin. 

 

Huomionarvoista on, että kunnat ovat säästäneet nimenomaan peruspalveluista: terveydenhuollosta, sosiaalipalveluista ja koulutuksesta. Kunnat eivät ole juurikaan säästäneet hallintomenoistaan eivätkä toissijaisista vapaa-ajan palveluista.

 

Peruspalveluista tinkiminen on näkynyt terveyskeskusten ja sairaaloiden jonoina, vanhustenhoidon puutteena, lastensuojelun ongelmina, toimeentulotuen karsimisena, isompina opetusryhminä, tukiopetuksen vähäisyytenä ja monilla muilla tavoin. Pelkästään palveluiden käyttäjät eivät ole joutuneet kärsimään. Myös niiden tuottajat eli kunnantyöntekijät ovat joutuneet venymään jaksamisen äärirajoille.

 

Mitä valtion ja kuntien pitää tehdä ?

 

Valtion toimet ovat avainasemassa kuntien rahoituksen turvaamisessa. Mitä valtio voi tehdä ?

 

Ensinnäkin on lisättävä valtionosuuksia, koska ne kohtelevat eri kuntia melko tasapuolisesti. On peruutettava kuntien valtionosuuksiin 1990-luvulla tehdyt leikkaukset.

 

Toiseksi, kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta on lisättävä. Yhteisöveroa ei pidä myöskään alentaa 26 prosenttiin vaan sitä on korotettava, jotta kunnille saadaan lisää tuloja.

 

Kolmanneksi, valtion päätöksiä tarvitaan  kunnallisverotuksen muuttamiseksi progressiiviseksi, asteittain tulojen mukaan kohoavaksi, kuten valtion tuloverokin on. Alle 10 000 euron vuositulot on vapautettava kunnallisverotuksesta.

 

Mitä kuntatasolla sitten voidaan tehdä, kun kuntien johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt valittavat rahapulaa ? 

 

Ensimmäinen tehtävä on laittaa menot tärkeysjärjestykseen, peruspalvelut ennen toissijaisia palveluita.

 

Toiseksi on torjuttava yksityisten yritysten pyrkimykset rahastaa kuntia. Yritykset pyrkivät usein saamaan kunnilta hyvätuottoisia hankintoja ja tarjoavat kalliita palveluita kuntien ostettavaksi. Kuntien tulee ensisijaisesti tuottaa palvelunsa itse ja vasta toissijaisesti hankkia ne muualta. Tällöinkin tulee aina kilpailuttaa palvelujen tarjoajat. Vaarana on myös, että yritykset muodostavat kartelleja, kuten esimerkiksi asfalttialalla on tapahtunut

 

Yritykset pyrkivät myös usein saamaan kunnilta halpoja tontteja tai toimitiloja, jolloin ne suorastaan kilpailuttavat kuntia keskenään. Tällaiseen ei kuntien pidä alistua vaan yrityksille tarjottavat tontit, toimitilat ja palvelukset tulee hinnoitella siten, että ne kattavat kustannukset eivätkä kunnat tue yrityksiä.

 

Vero- ja muita tuloja ei saa tahallisesti aliarvioida kuntien talousarvioita laadittaessa vaan ne on arvioitava realistisesti.

 

Kiinteistöveroa pitää muuttaa siten, että tavanomainen asuminen jää veron ulkopuolelle. Muiden kuin asuinrakennusten kiinteistöveroa on nostettava lähemmäksi lain sallimaa ylärajaa. Tämän yleisen kiinteistöveron pääasiallisia maksajia ovat yritykset.

 

 

Takaisin etusivulle