Aamuposti 20.12.2021
Lehti ei julkaissut viimeistä kappaletta


Kaupungin ei pidä kantaa yrittäjän riskiä



Hyvinkään valtuusto päättää 20. joulukuuta Renton monitoimihallin sopimuksesta, jos päättää.

Neljä vuotta sitten tehdyn esisopimuksen mukaan kaupungin olisi pitänyt maksaa vuokraa lukion käyttöön tulevista liikuntatiloista noin 55 000 euroa vuodessa. Nyt hallin vuokra on 955 000 euroa ja lisäksi arvonlisävero, jolloin kokonaisvuokra voi nousta 1 184 000 euroon. Kahdeksan vuoden pituisen sopimuksen aikana kaupunki maksaisi vuokraa lähes 10 miljoonaa euroa.

Kaupunki voi vuokrata tiloja edelleen, mutta ei saa kaikkia vuokratuloja itselleen eikä edes päätä vuokrauksista. Arvio 595 000 euron vuokratulosta kaupungille on kovin epävarma, koska kilpailu alalla on kovaa eikä isoja tapahtumia noin vain saada.

Järvenpäähän valmistui lokakuussa vastaavanlainen yksityinen Aino-areena ilman kaupungin rahallista tukea. Se on pääkaupunkiseudulta ja Keski-Uudeltamaalta paljon helpommin saavutettavissa kuin Hyvinkää.

Riskin Renton monitoimihallista kantaisi pääosin Hyvinkään kaupunki eikä yrittäjä päinvastoin kuin neljä vuotta sitten tehdyssä esisopimuksessa.

Kaupungin tehtävä ei ole ryhtyä yksityisen yrityksen riskin kantajaksi ja tukijaksi. Ei ole myöskään varmuutta, että tällainen tuki sopisi valtiontukisäädöksiin, jotka koskevat myös kuntia.

Kaupungin kannalta halvempi ja toimivampi ratkaisu olisi rakentaa itse liikuntatilat lukion ja liikuntaseurojen käyttöön. Se on myös liikuntaseurojen kannalta paljon halvempi vaihtoehto. Kaupungin liikuntasalien keskivuokra on nyt 22 euroa tunnilta plus arvonlisävero. Renton hallissa liikuntasalin vuokra iltaisin ja viikonloppuisin olisi 90 euroa + alv.

Kahdeksan sopimusvuoden jälkeen kaupungilla olisi oma halli, mutta Renton hallissa neuvottelisimme ”vuokrantarkistuksesta”.

Renton viime vuoden voitto oli lähes 4 miljoonaa euroa, joten se ei tarvitse halliin kaupungin tukea. Renton tarkoitus on myydä halli muille sijoittajille ja jäädä itse vähemmistöomistajaksi. Halli voi hyvinkin päätyä ulkomaiseen omistukseen ties minne.



Olli Savela
kaupunginvaltuutettu (vas.)
Hyvinkää