Hyvinkään valtuusto päätti eilen maksaa määräaikaisille opettajille palkan myös kesä-heinäkuulta. Kaksi vuotta sitten valtuusto päätti osana ”kestävän talouden” ohjelmaa, että perusopetuksen määräaikaisille opettajille maksetaan palkka vain kouluajalta. Vastustimme tätä säästöä jo silloin.

OAJ oli löytänyt valtuuston päätöksestä yhdenvertaisuusongelman: se ei koskenut lukion määräaikaisia opettajia. Tällä perusteella päätös nyt kumottiin. Hyvä niin, järki voitti!

Esitimme eilen valtuustossa, että samalla olisi päätetty laajentaa kesäajan palkanmaksu myös koulunkäynninohjaajille ja muille vastaaville vain kouluajaksi palkatuille työntekijöille. He ovat yleensä pienipalkkaisia. Tähän emme enää saaneet muiden valtuustoryhmien tukea.

Valtuuston päätökseen liittyi myös toinen kohta: virkamiesten pitää etsiä jostakin muualta 400 000 euroa säästöjä. Esitimme tämän kohdan poistamista. Hyvinkään kaupungin tulos viime vuodelta oli 19,4 miljoonaa euroa positiivinen. Enää ei ole mitään tarvetta etsiä lisäsäästöjä. Sitä paitsi tuon kesäajan palkanmaksun kustannus kaupungille on arviolta vain 100 000 – 200 000 euroa vuodessa. Esityksemme hävisi äänin 15 – 36, joten jostakin pian taas ”säästetään”.