Aamuposti 25.10.2008
Vaalikynä

 

Terveyskeskuksesta Pääkköselle

SDP:n Vesa Pääkkönen väittää, että kunnallinen terveydenhuolto tulee kalliiksi (AP 24.10.).

Terveyskeskuksen päivystyksessä on käynyt juuri päinvastoin. Se oli ennen kaupungin omaa toimintaa ja kustannukset olivat kohtuulliset. Sitten kaupunki ulkoisti sen asteittain HUS:lle, lopullisesti viime vuonna ja kustannukset nousivat kertaheitolla 32
prosenttia.

HUS puolestaan ostaa päivystyksen kokonaan yksityiseltä vuokralääkäriyhtiö Mediverkolta. Itse järjestettynä päivystys tulisi huomattavasti halvemmaksi kaupungille. Perusturvalautakunnan jäsenenä Pääkkösen pitäisi tietää tämä.

Kustannuksista huolimatta päivystyksen jonotusajat eivät ole ainakaan lyhentyneet. Äskettäin julkaistun Efekon kuntapalvelututkimuksen mukaan hyvinkääläisten tyytyväisyys
terveyskeskuspalveluihin oli heikentynyt selvästi kolmessa vuodessa. Eniten tyytymättömyys oli kasvanut ajansaantiin, jonotusaikaan, henkilökuntaan, hoidon laatuun ja hyödyllisyyteen.

Valitettavasti vasemmistoliitto on tällä valtuustokaudella jäänyt melkein yksin esittämään parannuksia terveydenhuoltoon. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten esityksemme omalääkärien väestövastuun pienentämisestä 1700 asukkaaseen hävisi äänin 9 - 40.

Yksikään demari ei tukenut esitystämme, joten demareita äänestämällä asiaan ei tule parannusta.

Olli Savela
Hyvinkää
Vasemmistoliitto