Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut


Kannatan valtuutettu Korkiakosken esitystä Rajamäen terveysaseman säilyttämisestä.


On monia hyviä syitä säilyttää Rajamäen terveysasema sen sijaan, että sitä ollaan nyt lakkauttamassa ensimmäisenä Keusoten terveysasemista, jos ei lasketa Hyvinkään Sandelininkadun terveysasemaa.


Rajamäen terveysaseman piirissä on noin 10 000 asukasta. Meille toimitetussa erillisaineistossa on Rajamäen asukasluvuksi mainittu 7 600 asukasta, mutta siitä puuttuu kokonaan Röykän alue.


Kymmenentuhatta asukasta on aivan riittävä määrä ylläpitämään terveysasemaa, Pornaisissa riittää viisituhattakin asukasta. Rajamäen asukasluku on myös kasvussa ja alueella asuu paljon lapsiperheitä.


Terveysasema omalla kylällä helpottaa asukkaiden arkea monella tavalla. Lapsiperheille kävelyetäisyydellä sijaitseva neuvola on tärkeä. Nyt on osoittautunut, ettei neuvolaa pystytä Rajamäellä sijoittamaan koulun tiloihin.


Toimivat terveyspalvelut ovat tärkeitä Rajamäen elinvoiman ja tulevaisuuden kannalta. Kylän vetovoima ja pitovoima toteutuvat paljon paremmin, kun peruspalvelut ovat kunnossa. Niitä ovat ainakin lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot, hammashoito ja neuvolapalvelut.

Sote-uudistuksen julkilausuttu tarkoitus ei ollut terveydenhuollon peruspalveluiden heikentäminen vaan niiden parantaminen, jotta ihmiset pääsevät ajoissa hoitoon. Nyt riskinä on hoitoon hakeutumisen viivästyminen ja kalliiden erikoissairaanhoidon palvelujen lisääntyvä käyttö.


Rajamäen terveysaseman neliövuokra on Keusoten terveysasemien joukossa toiseksi alhaisin. Kokonaisvuokra lisättynä siivous- ym. kuluilla on noin 280 000 euroa vuodessa. Se on 0,3 promillea Keusoten menoista. Uskoisin, että Nurmijärven kunnan kanssa on myös mahdollista neuvotella vuokran alentamisesta tarvittaessa, onhan kunta vastustanut palvelujen heikentämistä.


On myös nurinkurista, että Rajamäellä luovuttaisiin vain kahdeksan vuotta vanhasta terveysasemasta, mutta Klaukkalaan rakennettaisiin samaan aikaan uutta tilaa lähes kolmella miljoonalla eurolla. Mitään säästöä ei siten pitkään aikaan syntyisi.


Jos Rajamäki jää tyhjilleen, kunta saattaa myydä sen yksityiselle terveysyhtiölle, joka näkee markkinaraon. Joitakin se varmasti auttaisi, mutta me vasemmistoliitossa lähdemme siitä, että hyvinvointialueiden on turvattava perustuslain edellyttämät riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille varallisuudesta riippumatta.


Tähän päätökseen sisältyy myös, että hammashoito Nurmijärvellä keskitetään yhteen suureen yksikköön. Tämän taustalta löytyy siirtyminen niin sanottuun allianssimalliin, jossa yksityinen toimija haluaa keskittää palvelut yhteen paikkaan ja nimenomaan Klaukkalaan, joka on kunnan selvästi suurin keskus.


Asukkaiden kannalta parempi ratkaisu olisi, ettei hammashoitoa keskitetä vaan hammashoitoa olisi tarjolla kaikissa kolmessa Nurmijärven taajamassa. Se edellyttää, ettemme lähde allianssimalliin.



Jälkihuomautus: Keusote on luopunut allianssimallista hammashoidon osalta.