Tiedonantaja 11/2021



Valtiota murennetaan



Kulttuurivihkot on laajentanut julkaisutoimintaansa myös tietokirjojen puolelle. Elokuussa julkaistu Mureneva valtio -pamfletti avaa keskustelua siitä, tulisiko valtion toimintoja ja henkilöstöä alkaa tarkastella entistä arvostavammin, ei vain kulueränä.

Kirja koostuu kuuden kirjoittajan asiantuntevista artikkeleista. Kirjoitukset käsittelevät valtion henkilöstön kehitystä, toimintojen yhtiöittämistä ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaa. Tapausesimerkkeinä ovat Tilastokeskus ja Posti. Näinkin suppeana pamfletti toimii hyvin keskustelun virittäjänä.

Valtion henkilöstö pudonnut kolmasosaan

Valtiotieteen tohtori Pekka Tiainen on tehnyt pitkän työuran erityisesti työllistämispolitiikan parissa. Hän valaisee valtion henkilöstökehitystä perusteellisessa artikkelissaan.

Tiaisen mukaan valtion budjettitalouden henkilöstö on vähentynyt vuoden 1988 huipusta, noin 215 000:sta alle 75 000:een, siis kolmessa vuosikymmenessä se on pudonnut vain kolmannekseen entisestä. Tämä on tapahtunut pääosin toimintojen liikelaitostamisella ja yhtiöittämisellä sekä yliopistojen säätiöittämisellä.

Tässä yhteydessä budjettitalouden käsite on järkevä tarkastelun kohde. Se poikkeaa käsitteenä esimerkiksi kansantalouden tilinpidon valtionhallinnon käsitteestä. Budjettitalous sisälsi aikanaan esimerkiksi Postin, VR:n ja yliopistot. Sen sijaan valtionhallinnon käsitteeseen Posti ja VR eivät ole sisältyneet koskaan päinvastoin kuin yliopistot, jotka sisältyvät siihen edelleen.

Valtio on vähentänyt henkilöstöään yleensä ensin liikelaitostamalla toimintoja ja sitten yhtiöittämällä liikelaitokset. Usein yhtiöt on myös myyty yksityisille sijoittajille joko kokonaan tai osittain. Työntekijöille tämä on yleensä tarkoittanut irtisanomisia ja muita henkilöstövähennyksiä ja jäljelle jääneille työtahdin kiristymistä.

Suurimpia ovat olleet VR:n ja Postin liikelaitostaminen 1990 ja yhtiöittäminen myöhemmin. Mutta on myös lukuisia muita yksityistämisiä: valtion ravitsemuskeskus, tietokonekeskus, painatuskeskus, tielaitos, työterveyshuolto jne.

Tiainen arvioi, että ”karkeasti arvioiden budjettitalouden työllisyyden vähenemisestä puolet tai lähes puolet on työpaikkojen vähenemistä ja muu osa siirtymistä budjettitalouden ulkopuolelle ja myös yksityistämistä.”

Julkisen sektorin kannattaa työllistää

Tiainen on vahvoilla laskelmissaan siitä, kuinka vähän julkinen sektori todellisuudessa säästää, jos se irtisanoo työntekijöitään. Valtion palkkakustannukset ovat noin 60 000 euroa henkilöä kohti vuodessa, kun mukaan luetaan myös työnantajan sosiaalivakuutusmaksut. Tästä palautuu julkiselle sektorille veroina ja työntekijän ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksuina 45 prosenttia. Jos irtisanottu työntekijä jää työttömäksi, myös työttömyysturva maksaa ja se pitää ottaa huomioon.

Lopulliseksi säästöksi irtisanomisesta julkiselle sektorille jää vain 15 000 euroa eli neljäsosa palkkakuluista. Tässä on merkittävä ero yksityiseen sektoriin, jossa työnantaja saa irtisanomisella käytännössä palkkakuluja vastaavan säästön. Julkisella sektorilla työllistäminen tulee halvemmaksi.

Tiainen ajaa aktiivista työllistämispolitiikkaa eli valtion ja kuntien suoraa työllistämistä ja palkkatukien käyttöä. Nyt suuntana on työllistämisvastuun siirtäminen paikallistasolle kunnille.

Hieman erikoinen on Tiaisen väite, että kuntien sosiaalipalveluissa työntekijöiden määrä olisi pudonnut paljon koronavuonna 2020. Tämä ei saa tukea kansantalouden tilinpidosta.

Tiaisen teksti on paikoin koukeroista. Toimittaja olisi voinut editoida sitä luettavammaksi.

Järjestäytymisaste valtiolla ollut korkea

Tehyn ekonomisti Ralf Sund luo katsauksen valtion henkilöstön ammattiyhdistystoimintaan. Järjestäytymisaste oli vielä vuonna 1989 korkea, yli 92 prosenttia. Vuonna 2017 järjestäytymisaste oli enää runsaat 57 prosenttia. Syitä tähän ovat muun muassa määräaikaisten ja osa-aikaisten osuuden kasvu sekä niin sanotun Loimaan kassan kasvu. Sund arvioi myös, että ”ay-liikkeen osittainen kyvyttömyys vastata 1990-luvun alussa ajettuihin isoihin organisatorisiin muutoksiin loi jäsenistöön tyytymättömyyttä.”

Tilastokeskuksen entinen ay-aktiivi Pertti Tanner on kirjoittanut asiallisen tekstin Tilastokeskuksen ay-historiasta. Jo vuonna 1971 Tilastokeskus oli edelläkävijä virastodemokratiakokeilussa. Vuonna 1972 solmittiin ensimmäinen työehtosopimus Tilastokeskuksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välillä, siis eräänlaista paikallista sopimista. Sitä ennen työsuhteisiin oli sovellettu virkaehtosopimusta.

Sittemmin ammattiliittojen rooli on supistunut, kun palkkausjärjestelmät ovat muuttuneet enemmän henkilökohtaista työsuoritusta arvioiviksi.

Tilastotuotantoa supistettu

Toisessa artikkelissaan Tanner kertoo tilastotuotantoon 2010-luvulla kohdistetuista supistuksista. Niiden taustalta löytyvät Vanhasen ja Kataisen hallitusten julkiseen sektoriin kohdistamat säästötoimet. Vuosina 2009 ja 2014 Tilastokeskus laati niin sanotut relevanssiselvitykset, joissa arvioitiin tilastojen merkittävyyttä ja valittiin lakkautettavia tilastoja. Lakkautuslistalla oli monia palveluja ja kiinnostavia tilastoja, joita EU ei vaatinut.

Tanner liioittelee väittäessään, että toimenpiteet ”olivat lamauttaa koko Suomen yhteiskunnan tietohuollon”. Ihan niin ei olisi käynyt ja monia ehdotuksia saatiin myös torjutuksi. Mutta kieltämättä monet Tilastokeskuksen palvelut ovat heikentyneet ja työntekijätkin ovat ahtaammalla. Väkeä myös vähennettiin muun muassa irtisanomisilla, mitkä hallinto-oikeus totesi myöhemmin laittomiksi.

Tanner arvostelee ankarasti talon johtoporrasta liiallisesta sopeutumisesta leikkauspaineiden alla.

Tutkimusta ei arvostettu

Jo edesmennyt Tilastokeskuksen menetelmäguru Seppo Laaksonen kirjoittaa viraston tutkimustoiminnan historiasta ja muutoksesta. Tutkimus oli huipussaan vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen se on kuihtunut osittain säästöjen takia, osittain johdon ymmärtämättömyyden takia.

Tutkimustoiminta ei koske vain tilastomenetelmiä vaan myös sisällöllisiä kysymyksiä. Esimerkiksi kansantalouden tilinpito on luonteeltaan tutkimustoimintaa, jossa verrataan keskenään ristiriitaisia tietolähteitä. Tutkimuksen heikentyminen on heijastunut siihenkin, että Tilastokeskuksen edustajat näkyvät nykyään aika vähän valtamediassa.

Laaksonen ehdottaa tilanteen parantamiseksi Tilastokeskukselle uutta tieteellistä tilastoneuvostoa talouspolitiikan arviointineuvoston tapaan.

Postin oltava julkista palvelua

Elias Krohn ja Emilia Kukkala valottavat Postin henkilöstön aseman ja palvelujen muutoksia, jotka valitettavan usein ovat olleet heikennyksiä. Artikkeli perustuu Postiliiton puheenjohtajan Esa Vilkunan ja PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen haastatteluihin. Kilpailun avaaminen ei ole missään Euroopan maassa halventanut palveluita ja parantanut niiden laatua, kommentoi Vilkuna. Postin pitäisi olla osa julkista palvelua.

Lopuksi Krohn etsii uutta suuntaa työelämälle. Siinä olennainen kysymys on työntekijöiden osallisuus. ”Iso kysymys on se, tulisiko työntekijöiden saada vaikuttaa myös työnsä päämääriin. Tällöin tullaan myös omistuskysymyksiin, sillä päätösvalta yrityksissä edellyttää viime kädessä omistajuutta.”



Olli Savela

Kirjoittaja työskenteli Tilastokeskuksessa 1979 – 2018



Elias Krohn (toim.): Mureneva valtio
Kulttuurivihkot, Helsinki, 2021
142 s.