Hyvät toverit,

olemme kokoontuneet tänne Puolimatkaan sisällissodassa 104 vuotta sitten teloitettujen punaisten haudalle ja muistomerkille.

Vuonna 1917 luokkaristiriidat Suomessa kärjistyivät. Ensimmäinen maailmansota oli tuonut Suomeen laajan työttömyyden, elintarvikepulan ja suoranaisen nälänhädän. Työväestön asema oli heikko ja alistettu.

Syksyn mittaan porvaristo perusti omia suojeluskuntiaan ja työväestö omia järjestyskaartejaan. Sisällissota käynnistyi tammikuun lopulla 1918. Hyvinkää kuului punaisten hallitsemaan Etelä-Suomeen. Sota oli julmaa puolin ja toisin.

Huhtikuussa valkoisten kutsumat saksalaiset sotilaat nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa. Joukot etenivät Hangosta rataa pitkin Hyvinkäälle. Tämän jälkeen alkoivat aseman seudulla kenttäoikeuden kuulustelut ja teloitukset, valkoinen terrori.

Tiedot teloitettujen lukumäärästä vaihtelevat. Asiaa tutkineen Tauno Tukkisen mukaan teloitettuja oli yli 130, heistä suurin osa hyvinkääläisiä. Vuonna 1939 teloitettujen ja muiden sodassa kaatuneiden punaisten jäännöksiä siirrettiin tänne Puolimatkan hautausmaalle. Se oli osoitus halusta rakentaa sisällissodan osapuolten keskinäistä sovintoa. Kolme vuotta sitten saimme myös tänne haudattujen nimet muistolaattaan.



Suomen sisällissodan jälkeen maailmassa on jatkuvasti käyty sotia. Viime vuosina uutiset ovat kertoneet Irakista, Afganistanista, Syyriasta. Vähemmän on uutisoitu esimerkiksi Jemenistä tai Länsi-Saharasta.

Ukrainassa on sodittu jo kahdeksan vuotta, mutta helmikuussa sota kärjistyi aivan uudelle tasolle, kun Putinin Venäjä hyökkäsi raakalaismaisesti Ukrainaan. Kuolleiden määrä saattaa nousta kymmeniin tuhansiin: ukrainalaisia siviilejä ja nuoria sotilaita puolin ja toisin. Aineelliset tuhot ovat suunnattomat.

Inhimillinen hätä on saanut meille käsittämättömät mittasuhteet. Tehtävämme on tukea kaikin tavoin sodasta kärsimään joutuneita. He tarvitsevat kaiken solidaarisuutemme.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämäkään sota ei pääty sotimalla toisen osapuolen voittoon. Uhkana on, että sodasta seuraa pitkäaikainen jäätynyt konflikti ja todellinen rauha jää vain haaveeksi.

Rauhan puolesta meidän on kuitenkin toimittava, jotta ihmisten kärsimykset saadaan loppumaan. Se on kaikkein tärkeintä. Suomenkin pitäisi toimia rauhanrakentajana, vaikka se tällä hetkellä vaikeaa onkin. Sotarikolliset on saatettava tuomiolle ja Ukrainan jälleenrakennus on aloitettava.



Emme voi rakentaa Euroopan turvallisuutta sotilaallisen vastakkainasettelun varaan. Meidän on päästävä irti molemminpuolisesta asevarustelusta, joka hyödyttää eniten aseteollisuutta. Asevarusteluun käytettävät varat tarvitaan nyt kipeästi ilmastokriisin ratkaisemiseen ja köyhyyden poistamiseen Suomesta ja maailmasta.

Olen sitä mieltä, että sotilaallisesti liittoutumalla Suomi tässä tilanteessa vain lisäisi jännitteitä ja horjuttaisi Itämeren ja Pohjolan turvallisuustilannetta. Natoon liittymällä veisimme kehitystä kohti täysin kestämätöntä, sotilaalliseen pelotteeseen nojaavaa, jatkuvasti horjuvaa kauhun tasapainoa. Sotilaallisen jännitteen kautta ei löydy koskaan vakautta ja rauhaa.

Jyrki Siukosen sanoin: ”Jäähyväiset aseille joilla elämää suojellaan, jäähyväiset aseille joilla elämä tuhotaan, jäähyväiset valheille joihin uskottiin, jäähyväiset puheille joilla synnit sovitettiin, jäähyväiset laeille joihin maailma kahlittiin, jäähyväiset rajoille joita liikaa pystytettiin”.



Hyvät toverit.

Kaikesta huolimatta, hyvää vappua!